(Teksti on aiemmin julkaistu Oulun ylioppilasteatterin tiedotuslehti Pläkärissä 2/08.)
David Mametin kirja Tosi ja epätosi (True and False: Heresy and Common Sense for the Actor) on hyvin mielenkiintoinen ja käteen sopiva opus, joka sopii mainiosti laiskaan sunnuntaiseen krapulapäivään. Kirja on hyvin napakalla ja viihteellisellä otteella kirjoitettu ja sen lukee mielellään loppuun asti kerralla. Läpikahluu onnistuukin lähes yhdeltä istumalta ja loppusanoihin ehtii jo ennen kuin edellisen illan mokailut ehtivät täysin palata mieleen. Kirja on jo yli kymmenen vuotta vanha, mutta sen sisältö ei ole vielä pahemmin ehtinyt eltaantua.
David Mamet on Pulizerilla ja Oscarilla palkittu näytelmäkirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja.
Mamet käsittelee kirjassaan kattavasti näyttelijän ammatin eri puolia roolityöstä koe-esityksiin ja näyttelemisen taloudelliseen puoleen. Mametin kirjoitustyyli on poleeminen ja lähestyminen näyttelemiseen ja teatterintekemiseen tuntuu olevan jopa itsetarkoituksellisesti ristiriidassa monien perinteisempien ajattelijoiden kanssa. Osansa kritiikistä saavat muun muassa teatterikoulut ja kaikenlaiset järjestelmät, joiden taakse näyttelijä voi paeta epävarmuuttaan. Itse pidin Mametin tavasta painottaa teatterintekemisen vaatimaa rohkeutta ja käsityöläisen asennetta. Roolin pohtimiseen ja näytelmän analysoimiseen voi tuhlata koko elämänsä, mutta sillä ei ole mitään arvoa, jos se ei siirry lavalle ja sieltä yleisön sydämiin. Mametin viesti on oikein sopiva kaikille nykypäivän krapulassa sohvalla makaaville taiteilijanplantuille: ylös ulos ja matkaan, rohkeasti ilman apupyöriä!